Esko ja Jani Vahdon omistuksessa oleva kokeiluvene (snabbgående experiment motorbåt) Sikari on ehkä erikoisin Turun Veneveistämöllä koskaan rakennetuista veneistä.Kesät Sikari viettää rakennuspaikkansa Turun Veneveistämön laiturissa Ruissalon telakalla yleisön hämmästeltävänä.
Ei ole täysin varmaa, kuka Sikarin suunnitteli, mutta ilmeisesti kyseessä oli veistämön tärkeimpien suunnittelijoiden, Bruno ja Zaké Westinin sekä Jarl Lindblomin yhteistyö. Vene tehtiin kokeilumielessä esittelyajoihin eikä toista samanlaista ole rakennettu. Se rakennettiin Thornycroft-torpedoveneiden rungon mukaiseksi ja on epäilty, että tarkoituksena oli hankkia tietoa todella nopeakulkuisista veneistä, esimerkiksi mahdollisesti tilattavia torpedoveneitä ajatellen.
Veneen muoto on erikoinen: lyhyen, syvällä v-pohjalla varustetun rungon jatkona on pitkä perään päin kapeneva kartio, jonka päässä on veneen potkuri. Peräsinevä sijaitsee keulassa noin puoli metriä ruorista eteenpäin. Veneen saumat on sisäpuolella peitetty pitkittäissuuntaisilla rimoilla. Todennäköisesti juuri muotonsa vuoksi vene on saanut nimen Sikari.
Alun perin koneena oli kuusisylinterinen 80 hevosvoimaa kehittänyt Universal, mutta moottori osoittautui liian raskaaksi, eikä venettä saatu kulkemaan niin kuin oli tarkoitettu. Vene seisoi lopulta moottorin hajoamisen takia pari vuosikymmentä Turun veneveistämön hallissa, kunnes turkulaisen Valli-auto -liikkeen korjaamopäällikkö Vieno-Verner Sillanpää osti sen. Sillanpää asensi veneeseen uuden moottorin ja merikytkimen ja sai sen kulkemaan parhaimmillaan huimat 60 solmua.
Vuonna 1951 venettä käytettiin Aurajoen vauhtiajojenja vuonna 1964 Spede-elokuvan Pähkähullu Suomi mainonnassa. Sikaria vedettiin traktoriin kiinnitetyllä peräkärryllä ympäri Turkua.
Esko Vahto löysi veneen 1970-luvulla, ymmärsi heti sen historiallisen merkityksen ja entisöi sen. Sikari jäi kuitenkin seisomaan 2010-luvulle saakka ja ehti rapistua ennen kuin Esko Vahto aloitti poikansa Janin kanssa uudelleen veneen ehostamisen. Vene oli vuonna 2013 näytillä Helsingin venemessuillaja American Car Showssa. Sikari on myös saanut ensimmäisen Suomessa kulttuurihistoriallisesti arvokkaille veneille myönnettävän K-merkinnän.
Pituus: 9,60 m
Leveys: 1,60 m
Rakennusvuosi: 1929
Suunnittelijat: Bruno ja Zaké Westin, Jarl Lindblom
Rekisterinumero: T-121
Alkuperäinen moottori: Universal Six (6 sylinteriä), 80 hp
Nykyinen moottori: Ford V8 ”Flathead”, 85 hp
Nopeus: n. 60 solmua